Tervetuloa sivuilleni ja tutustumaan elämäni rakkaimpiin karvakorviin.
Koiria on ollut minun elämässäni aina. Koiran kasvattajana toimimista meillä on jo kolmannessa polvessa. Kasvattajan kurssin
kävin itse 2005 ja kennelnimen hain 2006. Pentueita on kasvanut yhteensä jo 22 kennelnimelleni. Dogo Argentinoja 2 pentuetta: B & C pentueet, Ranskanbulldogit 2, E & R- pentueet ja staffeja loput kasvattamat pentueet. Vuonna
2019 tuli täyteen täysi 10v staffien kasvattamista.
Olen pätevöitynyt kennelliiton kehäsihteeriksi vuonna 2019. Toimin myös paikallisessa , salpausselän koirankasvattajien hallituksen jäsenenä. Kasvatustoimintamme
(tilat , koiranpidon) on kennelliiton kennelneuvoja Anne Savonen tarkastanut ja todennut kaiken olevan erinomaisesti .
Kasvattaminen on ollut minulle unelma ja siksi haluan panostaa pentujen hyvinvointiin/ terveyteen ja sosiaalistamiseen täysillä.
Sosiaalistamme pentuja pienestä pitäen lapsiin ja muihin koiriimme, jotta heillä olisi hyvät lähtökohdat meiltä lähtiessä. Pennuille pyrin tarjoamaan virikkeellisen kasvu ympäristön ja he pääsevät ulkoilemaan useita
kertoja päivässä ja autoilemaan ennen uuteen kotiin lähtöä.
Haluan pitää kasvatukseni pienimuotoisena. Meillä syntyy vuosittain 1- 3 pentuetta. Tuleva pentue suunnitellaan niin että niiden kanssa on
hyvin aikaa touhuta, useimmiten lomat menevät tähän tarkoitukseen ;). Jos kyseessä on uudelleen astutus, haluan varmistaa että jälkeläisistä osa on ehtinyt terveystarkastuksiin. Omassa kasvatuksessani arvostan terveystarkastuksia
ja luonnetestejä. Meillä onkin koirat pevisan minimiä eli silmiä ja lonkkia /geenitestejä enemmän tutkitut.
Meitä kiinnostaa myös mitä pennulle kuuluu kotoota lähdön jälkeen ja yhteyttä
ja kuulumisia varten on mm. oma Walhalla's guardian kasvatit - FB ryhmä, pentueiden omat Wap -ryhmät.
Meillä järjestellään myös
-pentutapaamisia, pentukouluja yhteistyössä paikallisen koirakoulun
kanssa
- pentueidenjoukko kuvauksia tarpeiden/ kasvattien kiinnostuksen mukaan,
-kimppatreenejä 1-2 x viikko, talviaikaan treenaamme hallissa.
-Yhteiskävelyitä tapanilan / urheilustadionin ihanissa maastoissa.
-
Meillä on myös eri teemapäiviä kasvateille perheineen , kuten mm. luonnetestipäivä, petotestipäivää, lajipäiviä yms.
Unohtamatta tietysti ihania yhdessä tehtyjä näyttelyreissuja.
Tulevien kotien kiinnostuksen mukaan järkkäillään myös omia pentukursseja ja harrastekursseja ammattitaitoisen koirankouluttajan pitämänä.
¨¨ Niina¨¨
Ps : Pentumme luovutetaan
aina kennelliittoon rekisteröityinä , eläinlääkärin tarkastamina, microsirulla tunnistusmerkittyinä ja asianmukaisesti madotettuina sekä äärettömän piloille lellittyinä kera runsaan pentupaketin
😉 Myös uudet pentukodit liitän staffiyhdistyksen jäseniksi heidän halutessaan.
Laitathan FB sivuston Kennel Walhalla's guardian seurantaan 😊